Joskus joku runoilija tekee vaikutuksen syvällisellä näkemyksellään. Tällä kertaa käsiini sattui teologi, runoilija Dorothee Söllen esitelmä. Vaikka en erityisen uskovainen olekaan, en ainakaan missään "korkeemman käres", lainaan hyvää tekstiä :

" Jumala on luonut meidät miehiksi ja naisiksi, jotka pystyvät tekemään työtä ja rakastamaan. Me osallistumme luomiseen työssämme ja seksuaalisuudessamme, sanan laajassa merkityksessä. Elämän täyteys tarkoittaa myös kasvamista työtä tekeväksi ja rakastavaksi ihmiseksi. Kuitenkin suurimmassa osassa teollisuusmaailmaa elämä muistuttaa pikemminkin hidastettua kuolemaa, joka voi kestää vuosikausia. Se on tuskaton, koska pillereitä on riittävästi. Se on tunteeton - onhan tunteellisuus kielessämme yleinen haukkumasana. Se on armoton, koska elämää ajatellaan omatekoiseksi, ei suinkaan Luojan antamaksi lahjaksi. Se on sielutonta elämää maailmassa, joka tunnustaa vain vaihtoarvoja. MIkään ei ole itsessään kaunista eikä sisällä lupausta onnesta. Kiinnostavaa on vain, mitä me voimme sillä saada. Me olemme samanaikaisesti sekä tyhjiä että pullollamme turhia tavaroita ja hyödykkeitä.. Tämä on se pitkitetty kuolema, jonka näemme ihmisten tyhjistä katseista

Eipä Söllen ajatuksista taida olla pitkä matka suomalaiselle työpaikalle, kapakkaan, virastoon lastenkotiin tai sairaalaan. Kaikkialla haetaan määrärahoja, tekniikkaan, tieteisiin, keksintöihin, lääkkeisiin ja virkapaketteihin.. Toivo on ymmärretty selviämiseksi, pärjäämiseksi ja myös kyvyksi hallita. Ei näy oikeata toivoa edes sateenkaaren päässä, sateenkaarihallituksen byrokratian kohtuuttomassa hinnassa.

Lähden tästä puolukkaan ja valikoimaan sieniä. rahat ovat vähissä, juurihoito vasemmassa alaleuassa epäonnistui, mutta onneksi on vielä Burana- 600 tabletteja. Masennuslääkkeitä en ole tarvinnut. NIIN JA : Sieniä ja marjoja en myy ! Toki ymmärrän, että niillä on vaihtoarvoa.