Vaikka sympaattinen Pekka Haavisto loikin Vihreälle Liitolle positiivista näkyvyyttä, kuulun siihen kasvavaan idealistien joukkoon, jotka kaipaavat Ekologisen puolueen paluuta. ”Vihreät” tarvitsevat vihreän haastajan! Tuskin uusi puolue ihmeemmin näkyisi, mutta saattaisi pakottaa Vihreän Liiton tarkastelemaan kriittisemmin viimeaikaista kehitystä. Vihreän liikkeen ideologinen ja historiallinen ydin on pahasti valunut hajalleen, ja Vihreän Liiton itsetunto pullistelee kuin hormooniruiskeen saaneella.

 Yksi merkillepantava esimerkki: Ei ihme, että metsien suojelukiistat vaan ovat tapetilla, kun toinen osapuoli  puhuu metsästä tuhansien eläinten ja kasvien kotina ja toinen siitä, kasvaako kaikin voimin myllätyssä maassa yhtä monta kuutiota kuollutta puunrunkoa seuraavallakin, hädin tuskin puolen vuosisadan tilikaudella. Eihän hokema kestävästä metsätaloudesta tarkoita muuta kuin että mänty ja kuusi eivät häviä Suomesta sukupuuttoon.

Kun katselee luonnoksi miellettyjen rantojen, maan ja veden toisiaan rikastavaa elämänkehtoa, valtaosa näyttää olevan sammalista paljaaksi raavittu kallio, sijoiltaan käännetyt kivet ja soralla ja asfalttilla peitetty varvikko.  

 Suomalaisten olisi saatava koko ajan lisää luontotietoa. Ei luonto ole ainoastaan mielikuva eksoottisesta elämystuotteesta. Olen ollut erittäin iloinen päiväkotien harrastamista luontoretkistä, erityisesti erään yksityisen päiväkodin suoranaisesta uraauurtavasta toiminnasta lähiruuan tuottamiseksi omiin päiväkoteihinsa. Terveiset vaan Uudenkaupungin Lokalahdelle !  Erityisesti vaikuttunut olin Ollin tekemästä maakellarista.