Kunnat ovat riihikuivan puutteessa ja sitä koetetaan tehdä myös omaisuutta myymällä. Sijoittajille menee isommissa kunnissa jo vuokra-asuntojakin. Omia tilojakin pannaan myyntiin, ja joihinkin kunta jää itse vuokralaiseksi. Joskus myyminen on perusteltua, joskus taas ollaan myymässä sellaista omaisuutta, minkä myyntiä on perusteellisesti harkittava. Kunnan välttämättömiin toimialoihin liittyvät kiinteistöt on syytä säilyttää omassa omistuksessa. Koulut, terveydenhuolto ja sosiaalitoimi esimerkkinä.

Pakosta vuokratiloihin siirtyminen tulee väistämättä ajan oloon kasvattamaan toimialojen kustannuksia. Vuokraisäntä on aina vuokraisäntä, ja isännällä on isännän ääni. Tästäkin on eri puolilla maata esimerkkejä. Jossakin on jo pyritty saamaan tiloja uudelleen kunnan haltuun.

Kunnan vuokra-asuntojen kohdalla on syytä käyttää kokonaisvaltaista sosiaalista omaatuntoa ja harkintaa. Varsinkin niissä kunnissa, joissa kunta-asuntojen  asukkaitten vuokrista suuren osan joutuu maksamaan sosiaalisektori, ei asuntojen myyminen ole ratkaisu mihinkään ongelmaan. Myynti johtaa vaan kunnan taloustilanteen entistäkin syvempään kurimukseen. Kunnan omistamasta asunnosta sentää sosiaalikassasta siirtyy raha takaisin kuntaan, sen kiinteistölaitokseen esimerkiksi. Kustannukset kasvavat vuokra-asuntojen myynnillä nopeasti.

Tämän ajatuskuplan tarkoitus oli vaan todeta, että helppoja ratkaisuja kuntien taloustilanteen kohentamiseksi ei taida olla. Sellaisia kuitenkin etsitään, ja sellaisia on aina tehty ja tässä ollaan.

Kunnat ovat myös eriarvoistuneet. Se näkyy äyrissäkin, kaikki eivät voi asua Kauniaisissa.

Me äänestäjät teemme taas ensi keväänä niitä helppoja ratkaisuja. Helppoheikit puhuvat meidät ympäri.