Paperinkulutus kasvaa asiantuntijoiden mukaan vielä vuoteen 2025  viidenneksellä, vaikka meillä Suomessa on tehtaita suljettu. Puun kasvattaminen on esimerkiksi Brasiliassa, tai missä vaan samoilla leveyspiireillä kaksi kertaa halvempaa kuin Pohjoismaissa, tai ainakin Suomessa, joka ei enää voi pelata valuutalla. Ja kun kasvuhaluinen länsimainen pääoma kohtaa etelän maanomistusolot – esimerkiksi Brasiliassa 5% väestöstä omistaa 2/3 osaa kaikesta viljelykelpoisesta maasta – ei itsevaltaisella keskushallinnolla ole ongelmia paikallisten väestöjen tarpeiden suhteen! Ei tyydytetä edes perustarpeita.
 
 Selluteollisuus on saastuttavimpia teollisuuden aloja. Nopeakasvuiset puulajikkeet kuivattavat paikallisia vesistöjä, supistavat radikaalisti luonnon monimuotoisuutta ja vievät paikalliselta väestöltä omaehtoisten ja perinteisten elinkeinojen harjoittamisen mahdollisuuden. Tosin selluteollisuus mielellään perustelee, että he luovat vaurautta. Kenelle? Työpaikkojakin syntyy niin vähän kuin mahollista.
 
Ns. puuplantaasit esitellään mieluusti jonkinlaisina vaihtoehtoina luonnonmetsien hyödyntämiselle, mutta yksi monista väitteen kumoavista esimerkeistä löytyy Sumatralta. Siellä selluteollisuus oli jo vuoteen 2002 mennessä hävittänyt lajeiltaan arvokasta sademetsää noin miljoona hehtaaria. Tulee nyt saman tien mieleen suomalainen Neste Oy, joka mestaroi viidakoissa palmuöljyn takia. Tuohon voi ironisesti todeta vain runoilija Harri Kumpulaisen sanoin: Eihän orangeilla ole edes ajokorttia!
 
Suomen valtio on melkoinen omistaja useissa sellualan suuryhtiöissä. Kun metsätalous- ja politiikka ovat globaalin ilmasto- ja ympäristöpolitiikan keskeisiä tekijöitä, Suomi vaikuttaa maailmassa ehkä tuntuvimmin näiden yritysten maankäytön suunnittelulla ja metsäpolitiikalla kyseisiin ilmiöihin ja ongelmiin. Olemmeko me siis myös ”roistovaltio”? Ainakin tulee ”hyvinvointivaltiolle” tyyris hinta globaalisti ajatellen ja silti saamme pelätä arvokkaan vanhuutemme puolesta. Rahat on loppu, sanotaan, mutta rahan loppumistakin vakavampia ongelmia taidan ehtiä itsekin vielä näkemään (jos joku suo)
 
Mutta missä rahat ovat? Joku sanoi, että paratiisisaarilla on jo metsät hakattu ja tilalle on rakennettu Fort Knoxin kaltaisia holveja.