Vanhasen siivotessa pöytäänsä ja Uudenkaupungin odotellessa omaa pakolaiskeskusta, lahtaajat yrittävät sopia paikallisesti. Mutta kun ei ole sovittu! Vauhtia haettiin Eduskuntatalon portailta saakka Altian tuotteilla hyvin varustautuneina, hieman ylipainoisina ja pöhöttyneinä. Sillä hetkellä Tv:n avanneet luulivat moottoripyöräjengin pyrkivän parlamenttiin.

Heitä on kuulemma noin 3000. Ilman heitäkin Suomen vienti oli romahtanut noin 30 prosenttia, eli 25 miljardia ecua, koska maailma ei nyt ole vetänyt, on tavaraa riittänyt. Teknologiateollisuus vie yleensä tuotannostaan maailmalle 80-90 prosenttia. Paperirullia menee lähes enemmän. Erilaiset tuontikomponentit ja raaka-aineet liikkuvat myös huonosti,tai ei ollenkaan.

Eletään aikoja, jolloin tavaraa ja tuotteita saa kilpailijoiltakin. Esimerkiksi Ruotsista. Vahinko alkaa siis kasvaa exponentiaalisesti lahtaajien rako... äh rahtaajien lakon takia. Siis ahtaajia tarkoitin. Kukahan tämän kaiken aikanaan maksaa tavataan kysyä ? Ensimmäiseksi tulee mieleen: ME ! Kansa!

Rauhallisia yöunia vaan ahtaajille. Teille jää sentään muutosturvanne. Tosin ei ole varmaa enää, kuka sen teille maksaa.

Olisitte sijoittaneet kohtalaisen hyvät tulonne osakkeisiin, kuten Lilius ja muut rosvot. Siellä on todellinen muutosturva. Tosin Liliuksen tulot perustuvat teollisuusministeri Mönkäreen (sdp) päätöksiin. Onkohan tässä jotain ironista?