Näinä tehokkuuden ja kuntaliitoksien aikoina käsiini sattui vanha Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisu, joka huvitti ja mietitytti samaan aikaan.

Se kertoo Eipäjoen kunnasta, jossa ei ole ollenkaan kunnanjohtajaa, ainoastaan sihteeri, jota jotkut kutsuivat myös kunnanpyhimykseksi. Nimeltään hän on "Tuskin". Tuskin määrittelee kunnan olevan tietyn alueen yhteisyyttä. Sen olennaisin tehtävä on itsestään, siis alueen ihmisistä, luonnosta ja ympäristöstä huolehtiminen. Eipäjoen kunnassa periaatteita pohdittaessa on ensimmäiseksi päätetty lopettaa kokonaan kunnan kehittäminen ja suunnittelu. Sen sijaan sovittiin yhteisesti suuntautua ajattelemiseen ja pohtimiseen. Tehokkuutta ja dynaamisuutta yritetään erityisesti välttää. Virastotalo oli muutettu "kunnan varastotaloksi". Sen aulassa ihmisten rapsuteltavissa pyörii "kunnan koira", joka loihtii ympärilleen hilpeää ja lämmintä ilmapiiriä. Talo muistuttaa työkalujen vuokraamoa, mutta siellä on myös työtiloja monenlaisiin käsitöihin ja erilaisia neuvonta-asemia. Korjausneuvojalle on varattu talon paras huone, mikä on osoitus hänen tärkeästä asemastaan. Hän on Rakennusmestari.

Demokratian toteuttamiseksi Eipäjoella on omaperäiset kuviot. Vaaleja ei järjestetä lainkaan, sillä valtuutetut valitaan ehdokkaiksi ilmoittautuneiden joukosta arpomalla. Vaalijärjestely ei tämän blogin kirjoittajankaan mielestä mitenkään heikentäisi demokratiaa eikä varsinkaan madaltaisi valtuustojen tasoa, varsinkin, jos laki lisäksi määräisi jokaisen terveiden kirjoissa olevan 18-67 vuotiaan tarvittaessa suostumaan ehdokkaaksi arvontaan vähintään kerran elämässään. Tietysti velvoite siinä tapauksessa, että riittävää arvontajoukkoa ei muuten saataisi koolle.

Eero Ojanen panee ironian avulla kaikki tutut asenteet ja menettelytavat kyseenalaiseksi: tuskin Eipäjoen kunta rakentaa mitään mahtipontisia kunnallisväen monumentteja, tuskin kunnan omistamia rantoja kaavoitetaan mökkikyliksi. Tuskin Eipäjoen talousarviossa on määrärahaa urheiluautoilun tukemiseksi tai harjoitteluradan rakentamiseen. Kunnanisät tuskin tekevät opintomatkaa Pariisiin, sillä jos Eipäjoen kunnalla on ystävyyskunta, se tuskin on maan rajojen ulkopuolella.

Tuskin määrittelee kuntansa sivistyskunnaksi, joka merkitsee hänen mielestään luonnon kunnioittamisen ja moraalin yhdistämistä, luonnon kanssa elämistä ihmisen kulttuuriperinnön pohjalta.

Ekologistina ymmärrän Eero Ojasen tekstiä aika hyvin. Hän itse kuitenkin varoittaa kirjansa esipuheessa, että kirja ei sovi tosikoiden eikä kunnallishallintoa TUNTEMATTOMIEN käsiin