Ikä kultaa muistin ja multaa kuistin

  Iän myötä joskus pätkii. Yhtenä aamuna paiskasin auton avaimet Lassila & Tikanojan laatikkoon ja työnsin roskapussin autoon. Mökillä puhuin kädessäni olevaan oluttölkkiin ja olin vähällä juoda kännykkäni. Näistä oireista voi olla yhteys dementiaan. Toisaalta ei dementiakaan loppu ole. Saa ainakin joka päivä uusia ystäviä, kuten eräs ilkeilijä ilkeili. Mutta oli asiaakin, ja syvältä.

  Olen monien miesten tapaan oman tieni kulkija, elän yksin, omassa taloudessa ja keskityn oman vaatimattoman elämäni ylläpitämiseen. En enää kuvittele pääseväni osalliseksi jostakin itseäni suuremmasta. Elämän varrella olen myös vieroksunut ajatusta, että rakkaus on vain toisen silmiin katsomista. Se on ollut virhe, koska kohdalleni valikoitui juuri sellaisia naisia, jotka olisivat arvostaneet sitä. Maailman naisista suomalainen nainen haluaa romantiikkaa eniten. Ja tietysti naisemme rakastaa puhumista, jota myös avautumiseksi sanotaan, ja jonka omiin tarpeisiinsa ja toiveisiinsa keskittynyt nainen kielensä terävyydellä hallitsee. Ei miehen kasvojenkaan tarvitse niin veistokselliset olla, vesurilla veistetyt riittävät. Senttimentaalisella puolella pärjää kansallisella keskiarvolla, koska viime kädessä ratkaisee tasa- arvo: ellei viihdytä, pannaan selät vastakkain, koska sellaista asentoa ei olekaan, jossa molemmat ovat päällä.

 Nyt jo seniilinä siimahäntänä ja tuhkan maku suussa, suorituspaineet ovat jääneet taka-alalle. Alkaa ikään kuin nähdä jo napanöyhdän tuolle puolen. Arjen pienet tapahtumat ovat etusijalla, joskus kesytetty uros tähyilee kadulle, välillä ahdistaa ja on mentävä pätemisen valtakuntaan, hullujen horinoiden porttolaan, lähiöpubiin, jossa toisen käden juorut paisuvat käsittämättömiin sfääreihin. En kuitenkaan haluaisi tuhlata jäljellä olevaa aikaani holisoituneille mari (sioille). Niistä tapaamisista palaa aina krapulaisempana kuin koskaan.  

 Ettei ihan menisi rutinaksi, menen metsään. Mustikoita riittää, puolukat kehittyy ja sieniä nousee; sekoitan eväspulloon demareista välittämättä yli 4,5 prosenttista, vaikka erotuomari maksassa viheltää. Siinäpähän pönötän miehentisseineni, kaljamahoineni ja omahyväinen / varainen hymy naamallani. Mietin Martti Ahtisaaren sanoja, joissa hän kehottaa kantaväestöä kutsumaan kotiinsa maahanmuuttajia. Niin opimme suvaitsevaisuutta. Syvällä metsässä vastaani tulee kotoutuneita maahanmuuttajia, vedän hupun silmilleni ja huomaan, että suvaitsemattomuus saa minussa vallan. Nuo pirulaiset hakevat turvapaikkaa kaupunkiasunnostakin. Ei niitä tarvitse kutsua. Ekologistina yritän näitäkin verenimijöitä ymmärtää. Tosin Esko Valtaoja on sitä mieltä, että Pentti Linkolan lailla lintuja ja elämää tutkimalla ei saa käsitystä maapallon menosta. Eskosta on tullut näköjään mustia aukkoja tutkimalla joka alan asiantuntija, ”tee se itse”- oraakkeli, jota on vaikea kuvitella aurinkokuntaa pienempien asioiden äärellä.

 Minä ainakin tiedän käveleväni ikiaikaisella miehen tiellä, aamuaurinko karehtii kasvoillani, Sepon niityltä kuuluu kurkien varoitushuuto. Voi tätä ihmiskunnan ihanaa onnelaa!

 Kylmämies

 J.K  Tätä kirjoittaessa seurailen MM- kisojen miesten 50 km:n kävelyä. Ihmettelen miten nuo vääntelehtijät kävelevät minun iässäni, kun nyt jo liikkuvat minun laillani. Tuskalliselta tuntuu, ilmeestä päätellen.