Naapurustossa on alkanut herättää hilpeyttä, kun kainalosauvaani nojautuen tervehdin paria omenapuuvanhusta. Ilkkukoot, mitä suppeissa mielissään haluavat, mutta puuvanhukset vastaavat tervehdyksiini ja manailevat aina ihmispolon kollektiivista hulluutta, puiden on vaikea hengittää, niiden kuuloelimiä särkee, syyhy pahenee, sanalla sanoen: ne kärsivät stressistä meluavien ja likaisten betonirämeköiden puristuksessa.

- sitä vanhuutta, sitä vanhuutta, selitin niille eräänäkin aamuna. Siinä turistessamme olin saada alimmasta oksasta persuksilleni. Isompi puista uhosi tuulen säestämänä, että pitäisin mölyt mahassani ellei järkevämpää sanaottavaa ole, mokomakin ympäristönsuojelija, se  kohahti. - Etkö ymmärrä, että haluamme omiemme joukkoon metsään, jossa voimme yhdessä ilman ikävää vastaanottaa minkä "isänmaan parturit" ovat meille kohtaloksi järjestäneet. Sinä, jatkoi puu tuulen tyynnyttyäkin, kuulut niihin kaupunkilaisiin, jotka vain auton ikkunasta ihailevat sinne tänne siroteltuja sukupuittemme matemaattista linjatyylikkyyttä. Kunpa kerran menisit heimoveljieni keskuuteen vaikkapa sieni- tai marjaretkelle, ymmärtäisit metsän, oikean metsän arvon, sen virkistyksellisen, sen dynaamisen olevaisuuden , vaeltajan hengelle täyden sisällön ja löytäjän ilon:

Siellä on moninaisuus: Tiheikköjen, ryteikköjen vastapainona rämetäpliä ja näkymiä suoaavoille, lammille ja järville, aarniopuiden ohella taimikoita ja pensastoja - reunoissa, rannoilla ja puronotkoissa vehmasta aluskasvillisuutta ja kukkaloistoa, lakkaamatonta puulajien vaihtelua, suorien runkojen ohella käyrää, väärää ja pahkaa, elävien puiden seassa keloa ja kantoa ja tuulenmurtoa, kaatunutta ja sammaltunutta runkoa naavapartoineen...

 Kun tuulenpuuskan sivallus hiljensi omenapuun, menin hämmennykseltäni lukkoon. Kasvoilleni lensi vesipisaroita. Itkikö se? Ainakin se vaikeni kuin puumuuri, harras tunnelma häipyi sen tien. Meluisa todellisuus tuli tilalle, ikkunaverhot värähtelivät ympärillä: Nauravia klovneja kaikkialla, jatkuva autokaravaani aidan takana. Kävelin yläpihaan, kiiltäviä pysäköityjä autoja väistellen ja ihmettellin: Onko jossakin vielä sellainen satumetsä, hiisien ja lemminkäisten valtakunta, jossa Tapio itse määrää kaikesta. Onko todella?