Ekoasemia

 

Samaan aikaan kun maailman media suree ekoprinssi Charlesinkin omistaman British Petroliumin miljarditappiota, on lehtemme valpas liikenneraati kaikessa hiljaisuudessa tutkinut lounaissuomalaisten huoltoasemien ikkunanpesuvälineitä. Tiedättehän nämä, joilla pestään autojen pölyiset ikkunat, vähän pieliäkin, joskus koko konepelti ja lyhdyt. Siis tuo muoviämpäri, jossa likoaa tavallisesti pari lastaa, jonka toista reunaa ympäröi sieni.

 

Maailman vesivaroista huolestunut raatimme päätti tänä vuonna antaa kunniamaininnan sille huoltamolle, joka parhaiten tässä yhteydessä säästi vettä!

 

 Raati poikkesi monilla huoltoasemilla eikä parhaan aseman valinta ”siinä asiayhteydessä” ollut helppo. Moni asema oli tässä mielessä erittäin valveutunut. Turun sataman huoltamolla raati uskoi jo, että tämän paremmaksi ei voi kukaan panna. Tuulilasin pesuvesi oli tervamaisen mustaa, paksua, pakokaasun ja öljyn kyllästämää lientä, jota oli jäljellä enää noin kolmasosa. Raati jäi vielä seuraamaan kun illan tullen nuorehko huoltopoika… kyllä, vei kuin veikin ämpärin sellaisenaan takaisin huoltohalliin. Aamulla moni autoilija töhri sillä autonsa ikkunoita, nöyrästi ja jupisematta. Raatimme oli otettu: uskomattoman kunnioitettavaa vedensäästöä niin huoltoasemalta kuin autoilevilta asiakkailtakin.

 

 Mutta kuten maailmassa tapaa olla, asiassa kuin asiassa joku on aina parempi. Tällä kertaa se oli Uusikaupunkilainen huoltamo. Täytyy sanoa, että tarkaksi kilpailu meni, itse asiassa veden määrä ja laatu oli molemmilla asemilla yhtäläinen. Kilpailun Uudenkaupungin eduksi käänsi välinepuoli. U:gin huoltamon ämpärissä oli peräti kolme lastaa. Valikoimaa siis oli, mutta vain yksi toimi. Yhdestä oli kumi haljennut, toisessa taas sieni oli kuin rotan syömä. Raati ei voinut käsittää, miten välineillä läträäminen oli edes mahdollista, luulisi ettei nestettä olisi ämpärissä enää nimeksikään. Mutta olihan sitä. Vielä sen jälkeenkin, kun raatilaisen auton ikkunoihin siveltiin sateenkaaren väriset tatuoinnit.

 

 Yhteenvetona kilpailusta voi sanoa, että maakunnan huoltamoiden taso tässä nimenomaisessa vedensäästössä on huikean korkea. Tällä kertaa palkitsimme häväistyssanojen saattelemina ja pois kiiruhtaen vain nuo kaksi huoltamoa. Ne olivat: 1. Teboil 2. Neste.

 

Heikoimmin menestyi Mietoisten Shell, jonka astiat olivat vesiosuuskunnan puhdistamaa vettä täynnä. Puolen euron hintaan isäntä ojensi astian asiakkaalle huoltohallista kuin pimeän pullon, ympärilleen pälyillen. Mikä röyhkeys!

 

Kylmämies