Vaikka en ole pystynyt toteuttamaan ekologista elämäntapaa tai elämänkäsitystä, koen silti aatteen omakseni. Syväekologinen maailmankatsomus on ristiriidassa niiden oppien kanssa, jotka oikeuttavat ihmisen ”vallitsemaan merten kalat ja taivaan linnut” ja ”lisääntymään ja täyttämään maan”. Näihin valtuuksiin sisältyy jatkuvan talouskasvun ja väestöräjähdyksen aiheuttama ympäristön tuhoaminen. ”Savuttunut taivas ja häviävät metsät eivät julista jumalan kunniaa, vaan ne kertovat Ahrimarin eli Saatanan vallasta”, kirjoitti edesmennyt professori Urpo Harva, jonka sain kunniakseni tuntea.  

  Kristinuskon nykysanoma toki julistaa voimakkaasti lähimmäisen rakkautta ja ihmisen vastuuta lähimmäisestään. Mutta pitkään kristinusko laiminlöi ihmisen ja luonnon sopusointuisen suhteen. Moni muu uskonto on tätä korostanut. Aivan viime vuosina on myös luterilaisen kirkon piirissä herännyt huoli ympäristöstä; ainakin tällä hetkellä suuntaus on vakiintunut, erityisesti retoriikassa ja se tietysti on hyvä asia ottaen huomioon kirkkomme maailmanlaajuiset yhteydet.

 Koska olen sanan- ja henkisen vapauden kannattaja, ymmärrän myös täydellistä uskonnonvapautta. Tämän pitäisi Suomessakin tarkoittaa valtion ja kirkon erottamista toisistaan. Valtion tulee lakata avustamasta kirkkoja ja muita uskontokuntia, ja sen on myös lopetettava sekaantuminen niiden sisäisiin asioihin. Myös tunnustuksellinen uskonnonopetus kouluissa tulisi lopettaa. Eri uskonnoista annettakoon elämänkatsomustiedon tunneilla puolueettomasti tietoa ottaen huomioon niiden merkityksen sekä koko maailmassa että meidän maassamme. Ei enempää eikä vähempää: kirkon verotusoikeus muihin kuin omiin jäseniinsä on lakkautettava.   

 Lähetystyön nimellä suoritettu vieraiden uskontojen ja kulttuurien mestaroiminen on ollut tuomittavaa. Vuosisatoja kestänyt lähetysterrorismi on kehitysmaissa ja nimenomaan luonnonkansojen piirissä kohdistettu yksilöihin, joiden henkinen puolustuskyky länsimaista vaikutusta vastaan on ollut heikko. Se on aiheuttanut kansallisten kulttuurien häviämistä.  Maailman rikas monikulttuurisuus on kirkon, aikanaan verisenkin, ”lähetystyön” seurauksena muuttunut kansalliseksi monikulttuurisuudeksi, joka aiheuttaa nyt etnistä värinää länsimaissa. Tuon värinän keskiössä on erilaiset uskontokunnat, jotka yhä enenevässä määrin tähtäävät valtion kukkarolle.