Hämeenportin tarinoita

 Elokuun 31. päivänä vuonna 1963 avattiin Turussa Hämeenkatu 7: ssä ravintola nimeltä Hämeenportti. Tämä ravintola saavutti tuota pikaa suuren suosion hyvin monien kansalaispiirien kohtauspaikkana hyvän palvelunsa ja keittiönsä, kohtuullisen hintatasonsa sekä sijaintinsa perusteella. Esimerkiksi silloiset Turun kolme yliopistoa ja korkeakoulua sekä yliopistollinen keskussairaala olivat lähietäisyydellä ”Portista”, kuten Hämeenporttia kutsuttiin. Ennen pitkää Portti saavutti myös maanlaajuisen maineen, ja monet valtakunnan silmäätekevät vieraillessaan Turussa esittivät toiveenaan päästä tutustumaan Porttiin.

 Portissa puhuttiin politiikkaa ja filosofiaa, otettiin kantaa kaavoitukseen ja liikennesuunnitelmiin, täytettiin virkoja ja kiisteltiin taiteesta, ja myöhemmin myös heitettiin tikkaa, pelattiin bridgeä, shakkia ja yatsua. Oli värikkäitä persoonia ja syntyi monia tarinoita. Alkuperäinen Portti suljettiin vuoden 2004 lopulla, mutta historia ja tarinat jäivät. Näistä asioista taloussosiologian emeritiusprofessori Timo Toivonen on kirjoittanut tämän värikkään teoksen.

 (takakannen teksti kirjasta: ”Hämeenportin tarinoita” )

Kustantanut: turbator