Kun tämä yhden ainoan totuuden politiikka vaatii jatkuvaa kunnan (ja valtion) menojen säästämistä, leikkausta, järkeistämistä, kilpailluttamista ja ulkoistamista, kaikenlaiset uutiset pahoinvoinnistamme ovat herkistäneet Kataisenkin (Kok) puhumaan epäkokoomuslaisittain välittämisestä tai "välittämisestä" ja yhteisöllisyydestä. Näin oikeistolainen kaappaa inhimillisä termejä vasemmistolta, ja me onnettomat äänestäjät olemme vallan hämillämme.

Tavallisella äänestäjällä ei taida enää tässä kiihtyvän kilpailun ja dramaattisesti vähenevien työpaikkojen hullunmyllyssä olla mielenkiintoa yhä sekavammaksi käyvään poliittiseen eipäs-juupas keskusteluun. Monilla on tilanne, että "napeilla" yritetään peittää yhä pahenevia mielenterveysongelmia ja pitää itseään kilpailukykyisenä työtovereitaan vastaan. Syrjäytyviä ja pudonneita syntyy muuallakin kuin työpaikoilla - myös medioissa erilaisissa pudotusleikeissä. Tämän epäsuotuisan kehityksen häiveoperaatioon on valjastettu myös yrityshenkinen työelämän valmennusarmeija.Sarasvuot ja esasaariset  rikastuvat pääoman ja Etelärannan edustajien suosiollisella myötävaikutuksella. He yrittävät saada asiat näyttämään siltä ettei ne näyttäisi tältä. Siinä ohessa he usuttavat äänestäjäparkoja "oam elämänsä sankari"- kilpailuun. Tässä menossa lapset jäävät usein jalkoihin ja nuoret oireilevat jo tussarit kourassa.

Mutta on se pallo hukassa vasemmistoltakin. Ja Timo Soini, jolla ei ole mitään, ei sitten kertakaikkiaan mitään tarjottavaa, vie vasemmistolta ääniä. Saas nähdä kuinka tämän jytkyporukan käy vanhetessaan? Vasemistoliiton Suvi Anne Siimes ainakin siirtyi henkiseen kotiinsa Etelärantaan ökyrikkaiden lääketehtaitten lobbariksi ja puolustamaan niiden osakkeenomistajien arvonnousua. Suunnilleen samoin on käynyt myös Suvi Annen henkiselle isälle, Paavo Lipposelle. Töväen johtajasta tuli sujuvasti monikansallisen öljyteollisuuden myyntitykki. Molemmat ovat verhotusti vieneet Suomea myös Natoon, ja vähemmän verhotusti Eu:iin ja euroon.

Tämmöistä tämä on. Persujen käy aivan samoin, jos vielä jotain jakamista riittää. Nyt jo ollaan härskimmin liikkeellä kuin mikään muu puolue, koskaan. Olenkin suositellut monille kuntavaaleissa äänestäville, että katsokaa kotikunnastanne joku kansalaisliike ja antakaa äänenne sille. Turussa sellainen on Sitoutumattomien ja sinivalkoisten yhteislista.Toisessa kotikaupungissani  Uudessakaupungissa suosittelen Muutos- 2011 ryhmää, johon siirtyivät Perussuomalaisten osaavimmat henkilöt.