Soijan viljely kuivattaa Amazonin sademetsää

Ympäristö ja luonto

 

Soijapapujen viljely Amazonin alueella on hyvin vahingollista alueen ilmastolle, ilmenee brasilialaisen Vicosan yliopiston tutkimuksesta. Soijapapuviljelmät haittaavat luontoa jopa enemmän kuin sademetsän muuttaminen karjan laitumeksi.
Soijapapuviljelmä on ylhäältä katsoen vaaleampi kuin laidunmaa. Tästä seuraa, että aurinko lämmittää maan pintaa vähemmän ja siitä nousee vähemmän lämmintä ilmaa kuin laitumelta. Vähäisempi lämpeneminen merkitsee, että sadepilviä muodostuu entistä vähemmän.

Tutkimuksen mukaan sademetsän muuttaminen laidunmaaksi vähentää sademääriä 3,9 prosenttia, mutta metsän raivaaminen soijapapuja varten vähentää sademäärää peräti 15,7 prosenttia.

Brasilian sademetsistä on tähän mennessä hakattu maataloutta varten noin seitsemäsosa. Tästä alasta 85 prosenttia on laidunmaana ja loput soijapapuviljelminä. Soijan viljely laajenee nopeasti, sillä sitä käytetään paitsi ruokaan, myös biopolttoaineen raaka-aineena.

Metsäalan kutistuminen yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa pelätään kuivattavan Amazonin aluetta, jolloin sademetsä kutistuisi entisestään. Esimerkiksi toissa talvi oli Amazonin alueella hyvin kuiva ja monet Amazonjoen sivuhaarat kuivuivat kokonaan.