On tietysti hienoa, kun kaupunki pääsee televisioon hiilineutraalina kuntana.Mutta konsultin toimesta, jonka ainoa voimavara on tiedottaminen. Jättipalkkiot kuittaava konsultti näyttää olevan yksi syy, miksi Uusikaupunki joutuu leikkaamaan esimerkiksi koulutoimessa. Tunnistin kyllä konsultin !

Uusikaupunki ei edelleenkään ole sen hiilineutraalimpi kunta kuin mikään muukaan Suomen kunta. Oikeastaan päinvastoin : kaatopaikalla lojuu ihmisen paskaa, josta lähtee metaania ilmakehään, kaatopaikkakaasun kerääjä ei toimi eikä tuulivoimaakaan ole käytännössä kuin tv- ruutuun haetut pari kokeilumyllyä. Mediatemppu oli täydellinen. Vitsinä esiteltiin vielä heinittynyttä junarataa, jota ei koskaan ole tarkoituskaan käyttää henkilöliikenteeseen.

Annan kuitenkin Suomen ensimmäisen "vihreän liikeen ohjelman"- yhtenä kirjoittajana arvoa sille, että jotain edes yritetään, mutta hiilineutraalin kunnan konsultin palkkiot kiinnostaisi kovasti. Mielestäni konsultin käyttö tällaisessa asiassa oli täysin käsittämätöntä.

Jopa juristin pätevyydellä kaupunginjohtajakin olisi tiennyt, että hiilidioksidia syntyy esimerkiksi autojen pakoputkesta, fossiilisilla polttoaineilla lämmittämisestä, kiinteistöjen huonosta kunnosta, jolloin lämpöläsku nousee tai sähkönkulutuksesta ylipäätään, mikä tuotetaan jollakin muulla kuin uusiutuvilla luonnonvaroilla.

Ainoa millä Uusikaupunki voisi ylpeillä on se, että se alkaa tuottamaan autoja, jotka osittain kulkevat sähköllä. Siihen ei kuitenkaan olisi tarvittu konsulttia, joka ei edes huomannut sitä tv- ohjelmaan syöttää.

 

Edelleen: haluan tietää mitä noin turha konsultti maksoi Uudenkaupungin veronmaksajille???