En ole puolueiden kannattaja saatikka puolustaja. En näin ollen siis Perussuomalaistenkaan. Mutta se miten heidän valtuutettuaan kohdeltiin viime Uudenkaupungin valtuuston kokouksessa on käsittämätöntä ja tietysti myös laitonta.

Perussuomalaisten ennalta laadittu ryhmäpuheenvuoro (löytyy Tähtisen blogista: www.suora.vuodatus.net) oli täysin asiallinen ja sisälsi perusteet sille, miksi valtuuston ei pidä taata sille hyväksyttäväksi tuotua 3,2 miljoonan euron takausta.  Mutta mitä teki demaripuheenjohtaja. Vastustaa takausta saa, mutta ei perustella sitä puheella, jonka muut valtuutetut ja tiedotusvälineet kuulisivat. Myös tietysti osa kaupunkilaisista, jotka seuraavat paikallistelevisiosta valtuuston kokousta !! Minulla on täysi työ pitää tämä purkaukseni aisoissa, koska taas kerran demokratian vihollinen numero 1. oli harmaatukkainen demari. Mitä oikein salasit Herra Demaripuheenjohtaja, kun et uskaltanut antaa kansalaisten valtuuttaman valtuutetun puhua? 

Kyseenalainen, maaninen hallipolitiikka saisi nyt hiukan odottaa, kunnes Uudesskaupungissa aletaan taas noudattaa demokratian pelisääntöjä. Näyttäkää Perussuomalaiset mistä puusta olette veistetyt ja viekää tuo kokous hallinto-oikeuteen. Valitusperusteet ovat tässä (kin) olemassa. Nimiä paperiin tulee varmaan kuntalaistenkin puolelta. Nyt eletään tiedonvälityksen murrosaikoja eikä pikkukaupungin lehdykäisen päätoimittaja ole ainoa julkaisukanava. DEMOKRATIAN PELISÄÄNTÖJÄ ON NOUDATETTAVA, vaikka kaupunginhallitus ja valtuusto onkin enemmistönä teitä vastaan.

Välillä tuntuu siltä, että tuo omituinen pikkukaupunki on kuin siitä amerikkalaisesta elokuvasta, jossa kaikki olivat lopulta avaruusolioita. Kaupunginhallituksessa ainakin on varmasti muukalaisia.