Vaalit on nyt  kesken, ja ihmiset äänestivät vaalipäivänä Haavistoa kuin viimeistä päivää. No olihan se ainoa ja viimeinen varsinainen vaalipäivä, ja vei hänet toiselle kierrokselle. Eipä tullut EU- kriittisen ja myönteisen vastakkainasettelua, mutta mitä sitten tuli? Arvokonservatiivin ja hänen vastakohtansa vastakkainasettelu, se käsittääkseni tuli. Molemmilla presidenttiehdokkailla on sangen viehättävä henkilö puolisona, voisi hyvin kuvitella Niinistön puolison Haaviston puolison käsipuolessa, molemmat ovat herkkiä ja runollisia persoonia. On myönnettävä, että Niinistö on vanhaksi äijäksi varsin charmantti henkilö kun taas Haavisto ikäisekseen hieman rupsahtanut. Muistan kuinka hän kiersi tummatukkaisena ja tyylikkäänä nuorena miehenä "vihreätä" kenttää 80- luvulla. Hän osaltaan eheytti kansakunnan vihreät yhteisen lipun alle, Vihreän liiton huomaan, jota voi sanoa myös reaalivihreäksi ryhmäksi, ekologisten vihreiden lähes täydellisiksi vastakohdiksi. Sen prosessin jälkeen vihreissä on ollut monenlaista, sekalaista seurakuntaa, syntyi cityvihreys ja muita vaihtoehtoisia kuppikuntia.  Ekologistit, kuten minäkin, seurustelemme esimerkiksi Vihreän Elämänsuojeluliiton puitteissa ja pohdimme maailman tilaa siltä pohjalta.

Mutta se äänestäminen? Niinistöä äänestämällä pääsee osalliseksi "nallewahlroosien" ja "hjallisharkimoiden" rahakkaaseen arvomaailmaan, vaikka presidentti ei juuri sisäpolitiikkaan enää vaikuta. Ulkopolitiikkaan sitäkin enemmän. On pakko muistuttaa, että Saksassa on eräällä tärkeällä ministerinpallilla Haaviston kaltainen, todella fiksu mieshenkilö eikä se ole saksalaisten mielenrauhaa häirinnyt. Saati sitä vienyt. Venäjällä Haavistoa vierastettaisiin, mutta toisaalta myös nosteltaisiin uteliaana kulmia. Sielläkin on aluillaan edistyksen aika.

En osaa sanoa äänestänkö. Jos äänestän, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden takia minun olisi oltava Haaviston kannalla. Niin uskon useimman vasemmistolaisen mielessä liikkuvan. Timo Soini sanoi Ruotsinkielisessä haastattelussa myös olevansa Haaviston kannalla, mutta ei halua mitenkään testamentata ääniään.

Toki miljonääri Niinistölläkin ansionsa on ollut. Soinin apumiehen, Putkosen sanoin: hän takaisi talouskasvun. Aika laittamattomasti sanottu. Kuinka presidentti, yksi henkilö sen voi taata?