keskiviikko, 21. toukokuu 2014

Venäjää selittämässä


 Venäjää ei voi järjellä käsittää, siihen pitää vaan uskoa, kertoo vanha sananparsi. Ei vaadi kuin hieman tutkimusta, ja huomaa, että Venäjää voi selittää myös järjellä. Nykyisen Venäjän tapahtumien taustalla vaikuttavat syvältä kumpuavat historialliset tapahtumat, jotka periytyvät jo mongolien aikakaudelta. Mongolien valta loi autoritäärisen valtion, joka jatkui tsaarin aikana. Venäläinen feodalismikaan ei ollut länsimaihin verrattavaa; vahvoja paikallisruhtinaita ei ollut, laki soi tsaarille kaiken omistusoikeuden. Pietari 1:n ajoista lähtien yläluokka vähitellen länsimaistui, mutta 1917 vallankumous merkitsi vanhan vallan palaamista.

Myytti venäläisten jatkuvasta historiallisesta laajentumishalusta ei myöskään perustu tosiasioihin. Venäjä laajeni lähinnä tunkeutumalla sellaisiin maihin, jotka olivat hajonneet omiin vaikeuksiinsa. Tämä selittäisi myös Ukrainan tapahtumia. Tässä tapauksessa Venäjä kokee Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen myös jonkinlaista oikeutusta toimilleen eikä Mustanmeren luonnonvarat ole syistä pienimpiä.

Jos tarkastelee Venäjä-Neuvostoliiton vaikutusta Suomeen, Suomea voi pitää itäisten tapahtumien "funktiona". Taiteessa mm. Sibeliuksen musiikissa venäläisen kulttuurin vaikutus on silmiinpistävä. Sisällissotamme, Lapuanliike, Eu- hurmos ovat kaikki seurausta Venäjän vaikutuksesta. Neuvostoliiton elinkaari ja Suomen itsenäisyys olivat lähes saman pituisia. NL perustettiin vain muutamaa kuukautta myöhemmin kuin Suomi itsenäistyi ja se lakkasi olemasta vuonna 1991. Vain kolme vuotta myöhemmin Suomesta tuli EU:n jäsen.

Suomi ei koskaan ole ollut Venäjän intressialue siinä määrin kuin Baltia. 1700- luvun  Iso- ja pikkuviha olivat seurausta Ruotsin (johon Suomi kuului) yrityksestä valloittaa Moskova, niistä seurasi Uudenkaupungin ja Turun rauhat, jolloin menetettiin Karjalan alueet. Edes vuonna 1809 Venäjä ei ollut halukas hyökkäämään Suomeen vaan teki sen Ranskan painostuksesta. Noihin aikoihin ranskalainen ylimystö viihtyi Pietarissa ja se vaikutti myös Venäjän kieleen.Tyttäreni isoisän mukaan O- voittoinen intonaatio muuttui A- voittoiseksi.

Olen joskus leikkinyt ajatuksella: entä jos Suomi olisi jäänyt Ruotsin yhteyteen ? Kielemme ja kulttuurimme olisi ilman muuta ruotsalaistunut. Nyt sinnitellään "pakkoruotsilla". Taitaisi myös maan fyysinen olemus olla toisenlainen. Jokin osa, ehkä suurikin osa olisi ollut Neuvosto-Suomi.

 

  

torstai, 27. maaliskuu 2014

Morjeksia vaan yhdelle ja toiselle

 

Avasin pitkähkön tauon jälkeen taas blogini. En tietenkään voi etukäteen sanoa, onko sanottavaa, mutta sanon sitten minkä sanon ja sen verran harvoin, että tuntuu tärkeältä sanottavalta. Omasta mielestäni.

En ole enää kunnallisissa luottamustoimissa, myös aktiiinen työnteko on rajoittunut ns. keikkoihin, joita silloin tällöin teen. Muun muassa nyt teen urheiluaiheista juttua erääseen maakuntalehteen. Pääasialliseksi työnteoksi on kuitenkin muodostumassa kesäpaikan ylläpito Uudenkaupungin seudulla. Fyysinen rasitus on tervetullutta talvet kerrostalossa lusivalle, vielä kohtuullisessa kunnossa olevalle kuusikymppiselle. Tänäkin talvena on tullut annetuksi periksi itsensä ylläpidossa.

Katsotaan mitä tämän blogin kanssa tapahtuu. En nyt jaksanut kirjoittaa suuresta toverista Kim Jong- unista, jonka mieskansalaiset joutuvat uuden lain myötä kampaamaan hiuksensa hänen laillaan. Toisaalta, jos käytäntö meille leviäisi, olen aina pitänyt Sauli Niinistön kampausta tyylikkäänä.

tiistai, 19. helmikuu 2013

Hoh-hoijaa

 

Hoh-hoijaa

Nyt on vanha herra mennyt näissä blogiasioissa sekaisin. Ehkä tämä kannanotto on viimeinen pitkään aikaan. Muistellaan aikoja, jolloin blogit olivat yksinkertaisia, kommentointi selkeätä eikä tarjottu näitä älyttömiä vaihtoehtoja, joita kukaan ei tarvitse. Onhan elämässä muutakin kuin joku "rinnakkainen blogi" varsinaisen lisäksi.

En minä koskaan halunnut älypuhelintakaan. Yksinkertainen on kaunista, jos vaan vastaa puhelimeen ja joskus soittaa.

maanantai, 14. tammikuu 2013

Kestävään yhteisöllisyyteen

 Olin vähällä tarjota edustamalleni ammattilehdelle alla olevaa näkemystäni kestävästä kehityksestä. Arvelin huumorintajuissani kuitenkin, että sponsorit olisivat närkästyneet,epäilleet kuntoani ja sitä myöden käyneet vähiin. Mutta onhan aina tämä blogi, jolla viimeisen gallupin mukaan on ainakin 15 vakituista lukijaa. Mutta ei se määrä vaan laatu, kuten jutussakin, jossa aiheena on rakentaminen.
 
 Uskon, että kaikessa rakentamisessa tulee pyrkiä luonnonvarojen, energian ja maapohjan säästöön sekä omavaraisuuteen. Talot on rakennettava niin ettei lämmitykseen tuhlata tarpeettomasti polttoaineita. Rakennustarvikkeiden samoin kuin lämmitysaineidenkin on oltava paikallisia. Hyvällä rakennustekniikalla ja hyvistä aineista rakennetut talot kestävät hyvin hoidettuina satoja vuosia. Puu on Suomessa luonnollisesti pääasiallinen rakennusmateriaali. Vanhaa rakennuskantaa ei tarpeettomasti revitä, vaan rakennustoiminta keskittyy korjaamiseen ja ylläpitoon.
Yhdyskuntasuunnittelun periaatteena on luoda sosiaalisesti toimiva, omavaraisesti eläviä asuinyhteisöjä, jotka säilyttävät omat paikalliset rakennusperinteensä ja kulttuurimaisemansa. Yhdyskuntien tulee hyvin pitkälle muodostaa sellaisia kokonaisuuksia, että kaikki jokapäiväiset toimet ja tarvikkeet löytyvät kävely- ja pyöräilymatkan päästä. Vain erityisresursseja vaativat toimet, kuten sairaalat, yliopistot ja muut erityiskoulut täytyy rakentaa suurempiin taajamiin, jotka nekään eivät saa muodostua luonnosta irrallaan oleviksi metropoleiksi. Myös kaupunkien sisällä ja ympärillä on suotavaa harjoittaa viljelyä ja muita paikkakunnan luontoon sopivia peruselinkeinoja.
 
 Tähän ei tarvitse pyrkiä, siihen tullaan menemään. 

keskiviikko, 9. tammikuu 2013

Entä jos ei halua olla puolueessa

 Olen ihmeissäni seuraillut Turussa kuinka vaikeata on osallistua kunnallisvaaleihin tai mihin tahansa poliittisiin vaaleihin puolueiden ulkopuolelta. Ns. vapailla listoilla osallistuminen tarkoittaa sitä, että kukin ehdolle asettuva tarvitsee kymmenen kuntalaisen, äänioikeutetun allekirjoituksen viralliseen listaan. Yksi henkilö valitaan listan asiamieheksi. Jos useampi sitoutumaton kuntalainen haluaa yhdistää oman listansa muiden vastaavanlaisten kanssa, muodostetaan yhteislista, joka toimitetaan ennen varsinaista vaalia keskusvaalilautakuntaan.
 
Turussa tällaisia ehdokkaita oli näissä kuntavaaleissa samalla listalla 33 henkilöä, eli jopa enemmän kuin jollakin pienellä puolueella. Listan nimi oli Sinivalkoiset – Sitoutumattomat, yli puolet ehdokkaista ei kuulunut edes Sinivalkoisten yhdistykseen vaan olivat täysin sitoutumattomia. He halusivat käyttää demokraattista oikeuttaan puolueiden ulkopuolella ja näkivät kukin luonaan vaivaa nimienkeruusta. Puolueiden ei tällaista suururakkaa tarvitse tehdä, riittää kun lähettää valtakirjan jonkun puolueen jäsenen välityksellä vaalilautakuntaan. Puolueet voivat osallistua siis vaaleihin, vaikka ei yksikään kuntalainen sitä haluaisi! Tavallisen kuntalaisen on kerättävä kymmenen nimeä.
 
Ja mitäpä sitten tapahtuikaan? Voin kuvitella, kun nimiä kerätään siellä sun täällä, mukaan voi lipsahtaa sellainenkin nimi, joka on tahallaan kirjoitettu väärin. Sellaisen voi saada vaikka pubissa; tai listaan on eksynyt nimi, joka kuuluu vieraspaikkakuntalaiselle. Niinkin on käynyt, että joku iäkäs henkilö on kirjoittanut nimensä ja kieltää sen peloissaan myöhemmin, kun viranomainen tai lehtimies soittaa tarkistussoiton. Näin onkin soppa valmis. Sinivalkoisten – Sitoutumattomien kohdalle sattui  tahattomasti tällaisia nimiä, joita eräs hallinto-oikeuteen valittanut Perussuomalaisten jäsen väitti väärennöksiksi. Toki mukana oli sellaisiakin nimiä, joita asianomaiset käskivät kirjoittaa oltuaan vaikka toisella paikkakunnalla. Itsekin olen sen joskus sallinut, hyvälle ystävälleni. En sentään ole puolestani pankkiin käskenyt.
 
Mikä tällaisesta nimienkeruusaivartelusta tekee vastenmielisen? Ainakin se, että tutkintaa vaatii kyseisen yhteislistan ääniharavan julkinen vihamies ja entinen puoluetoveri, jonka omissakin asioissa olisi tutkimista. Myös tietysti se, että puolueet ovat tehneet erittäin vaikeaksi osallistua demokraattisiin vaaleihin puolueiden ulkopuolelta. Sekä myös se, että puolueita rahoitetaan runsaskätisesti siihen nähden mikä on esimerkiksi eduskunnan todellinen tarve ja valta. Määräysvalta on jo lähes 80 prosenttisesti EU:sta tulevaa. Sitoutumattomat, puolueiden ulkopuolelta tulevat ehdokkaat eivät saa minkäänlaista tukea mistään esimerkiksi vaalimainontaansa. Eivät myöskään pienpuolueet, joilla ei ole kansanedustajia.
 
Erityisesti minua kiusasi tässä sitoutumattomien nimienkeruujupakassa vielä se, että listoilla oli ilmeisesti yhden käden sormin laskettavat nimivirheet, joita ei oltu tehty harhaan  johdattaen. Siitä huolimatta kaupunkilehti- Aamuset käsitteli asiaa negatiiviseen sävyyn ja antoi artikkelissaan näkyä  listoille nimensä kirjoittaneiden nimiä. Se ei ainakaan ollut hyvän lehtimiestavan mukaista. Äkkiseltään uskon ainakin Julkisen Sanan Neuvoston asiasta kiinnostuvan