Vaikka valtakunnassa menee miten menee, hääräilee kepulaiset kaiken aikaa kuin tärpätinkeittäjät myrskylyhdyn alla. Mari Kiviniemi, vahvin hahmo uudeksi puoluejohtajaksi, on kunnostaunut kyseenalaisessa aluehallinnon uudistuksessa ja sitä kautta alueellisten ympäristökeskusten lakkauttamisessa. Silti Paula Lehtomäen jättäytyminen pois puheenjohtajakilvasta koetaan ympäristöpiireissä onnekkaana tapahtumana! Se kertoo paljon puolueen imagosta ympäristöpuolueena. Vihreä puolue se väittää olevansa, vaikka on selkeää näyttöä siitä, että heidän ministerinsä ovat olleet valmiita uhraamaan ympäristö- ja luonnonarvoja liiketaloudellisten intressien edestä.

Ehkä suurten kasvukeskuksien kannatuksen heikentyminen viekin puoluetta taas kohti maalaisliittolaisia tavoitteita? Ollaanhan sitä aina oltu maakuntien ja kuntien puolue. Laihat vuodet valtakunnan politiikassa taktikoidaan, tai on mahdollista pelata keskustan laariin. Siksi on ollut järkevää siirtää valtaa Helsingistä maakuntiin. Siltähän tämä aluehallinnon uudistus ja maakuntien liiketaloudellisten etujen turvaaminen näyttää ?

Myytti siitä, että keskusta on aito ympäristöpuolue, on syntynyt maaseudun elämänmuodosta. Maanviljelijä ja metsänomistaja elää luonnosta ja kuulemma tietää parhaiten, miten sen kanssa on toimittava. Kaupunkilaiset vaan romantisoivat asiaa. Ironista onkin, ettei nykyinen maa- ja metsätalous enää ole sitä vanhanaikaista talonpoikaista elämänmuotoa. Teolliset työvaälineet, fossiiliset polttoaineet, kemialliset lannoitteet, tehometsätalous ja tehokkaat hyödyntämismenetelmät ovat luoneet maaseudun elämänmuodosta teollisen liiketoiminnan, mikä loistavasti näkyy tuotantoeläinten käsittelyssä.

Tietämättömyys luonnosta, lajityypeistä ja ekologiasta ylipäätään, on nykyviljelijöille yllättävän vierasta. Poikkeuksia ammattikunnassa toki on. Suhteellisesti enemmän kuin kaupunkiasujissa.

Mutta Itämeren kuormittaminen jatkuu edelleen.