Kansanedustajille maksetaan edustajantoimen ASIANMUKAISEN hoitamisen vaatima palkkio. Edustajanpalkkioiden määrät vahvistaa eduskunnan palkkiotoimikunta. Palkkiotoimikunnan puheenjohtajan ja kaksi muuta jäsentä, joista kukaan ei voi olla kansanedustaja tai eduskunnan virkamies, valitsee eduskunnan puhemiehistö neljäksi vuodeksi. Puheenjohtaja kutsuu toimikunnan koolle. Toimikunta on päätösvaltainen kaikkien sen jäsenten ollessa sen kokouksessa läsnä. Puhemiehistö voi antaa toimikunnan toimintaa koskevia täydentäviä määräyksiä.

Näin se menee. Varatuomari Pekka Tuomisto on sitten katsonut strategisesti loistavasti ja ajankohtaan sopivasti kutsua toimikunnan koolle. Todennäköisesti Sauli Niinistön käskystä. Niinistöllähän on taipumus olla toimissaan aina  huonosti ajoittava töpeksijä. Kreikan lainaakin hän voivotteli TV- haastattelussa sen jälkeen kun paskat oli jo housissa, monen viikon päästä.

Palkka kansanedustajille reivataan ylös noin 8 %. Kaikki kulukorvaukset jäävät edelleen verottomiksi. Yksi syy palkannousuun on kuulemma se, että kansanedustajien ei tarvitse ottaa lahjuksia ( kansanedustaja Asko- Seljävaara radiossa) virassaan, kun palkka on tarpeeksi hyvä. Kyllä se kaikkine etuineen on suorastaan loistava. Ja uusia puolueita perustetaan ennätystahtiin.

Eduskunnan palkkiotoimikunnan puheenjohtajana toimii varatuomari Pekka Tuomisto ja siinä on kaksi jäsentä, Seppo Riski ja Maj-Len Remahl, joita samainen Asko- Seljävaara piti pienipalkkaisten edustajana. Samalla hän syytti Esko Juhani Tennilää populismistä, kun tämä vastusti palkankorotuksia. Terveisiä vaan toimikunnalle täältä Turusta, jossa laivanrakennusteollisuus on kriisissä ja muualtakin Suomesta paperikoneitten hiljentyessä. Olette ajoituksen suurmestareita. Taas tuli yksi syy äänestää Vapauspuoluetta ja Olavi Mäenpäätä.

Terveisiä myös eräälle kollegalle Uuteenkaupunkiin. Protestiliikkeitä syntyy muistakin syistä kuin maahanmuuton järjettömyydestä.