Otsikko kuuluu Paavo Lipposen lanseeraamaan harhakuvaan, joka alkaa näyttää nurjan puolensa. Tuo luuloon perustuva "muka kuuluminen" johonkin, on tehnyt meistä kuvottavan nöyriä paskahousuja, jotka Jyrki Kataisen tavoin ovat kaiken maksavia mallioppilaita ja kilttejä kotona.( Sen verran vaan huijattiin teininä pöytäkirjoja, että päästiin Kokoomuspäättäjäksi maakuntatasolle).

Kun luo katsauksen menneisyyteemme, pääsee todellisen henkisen perintömme jäljille. Elämänmuotomme ja kielemme luonteenomaisin piirre verrattuna "Kreikasta" alkaneeseen eurooppalaiseen perinteeseen, on nurjamielisesti ajateltuna verrattavissa alkuperäiskansojen ongelmiin. No, alkoholismi, itsemurhat, syrjäytyneisyys, tuppisuisuus ja tyylittömyys. Ne heijastuvat suoraan käytökseen. Varjosen Maken kanssa koimme sen kouriintuntuvasti kerran Kölnin messuilla, mutta siitä myöhemmin. Jos taas miettii kieltä, suomalaisella kirjallisuudella ei ole aitoa yhteyttä maailmankirjallisuuteen, kuten Ruotsilla ja tai Norjalla. Sen saa aikaan jo kielimuuri. Ollaan kuin kaloja vedessä. Ei kalakaan vettä näe uidessaan siinä. Samoin kuin Lipponen ei nähnyt, että oltiin jo markkamme kanssa orastavan itsenäisyyden alkumetreillä.

Nykykirjallisuudestakin merkittävät maailmanilmiöt Suomessa nähdään vasta viiveellä.

Jos vielä lisää tähän, että jos suomalaiset elävät täsmälleen niin kuin amerikkalaiset, ei silloin voi olla edes mitään suomalaista ajattelua. Jotta voisi olla suomalaista ajattelua, täytyisi olla suomalaista elämää. Mutta miten sitä sinänsä voisi ollakaan, kun suomalaisen filosofian ja kirjallisuuden välilläkin on suuri tyhjä tila. Me olemme menettäneet henkisen itsenäisyytemme, mikä johtaa myös aineellisen itsenäisyyden häviämiseen. Siinä jonkun Himasen tai Saarisen luennot ei paljon auta. Ne opettavat vain typerästi hymyilemään. Ain niin, positiivisesti !

Ei voi välttyä ajatukselta, että tässä käy niin kuin saamelaisille, jotka selvisivät lopulta eräkulttuurin kaventuessa poronhoidolla. Mutta kuinka kauan ?