OSA 4.

Upolaiset ja paskasakkilaiset

Turku on ollut ainoa paikka Suomessa, jossa on syntynyt selkeä jengikulttuuri. Ilmiö oli nähtävissä 60- luvun alkupuolelle tultaessa. Kun rock`n roll alkoi pikkuhiljaa jäädä alkuperäisessä muodossaan taka-alalle, rautalankamusiikki tuli valta-asemaan. Rautalanka oli neljän muusikon (soolo- , komppi- ja bassokitara sekä rummut) esittämää instrumentaalimusiikkia,  uutuutena oli kaikulaite, jolla saatiin rockiin verrattuna ihan erilainen sointi.

 

Rautalanka oli varsinaista oppikoulunuorison  - Turussa upolaisten - mielikamaa, koska sitä alettiin soittaa jo varhaisessa vaiheessa koulujen hipoissa. Tavallisille tanssipaikoille sillä ei ollut vielä asiaa. Tango ja foksi eli ja voi hyvin uusien virtauksien keskellä. Mutta Cliff Richard ja The Shadows levittivät rautalangan ilosanomaa tehokkaasti. Myös suomalainen The Strangers oli varhain liikkeellä. Sitten tulikin The Sounds ”Emmoineen”. Lopulta koko rakennelma popmusiikin ja rautalangan historiassa muuttui, kun mukaan tuli laulu ja vieläpä yhteislaulu.

 

Suomalaisilla tanssipaikoilla oli kuitenkin omat perinteiset kuvionsa. Mauritz Åkermanilla oli rockin aikana omakin yhtye, mutta hän oli mm. Jorma Käkelän yhtyeessä ja myöhemmin laulajana Kristina Hautalan yhtyeessä. Hän tuli oman orkesterin perustaneen Markku Aron tilalle. Hän lauloi myös toista tenoria kaupunginteatterissa Holmbergin ja Långbackan aikoina. Aika hyvin mieheltä, jonka ääniala on lyyrinen baritoni. Ehtipä Mauritz 60-luvun loppupuolella näyttelemään pääosan Teuvo Tulion viimeiseksi jääneessä elokuvassa ”Sensuela”, jonka voi nähdä dvd:nä. Mutta Mauritzilla oli keskeinen rooli myös turkulaisessa jengikulttuurissa.

 

- Oikeastaan tuo upolaisten ja paskasakin erottaminen tuli minulle ihan konkreettisesti kohdalle vuonna 1965. Humalistonkadun kulmassa jouduin pidättelemään paria paskasakkilaista, etteivät olisi nuijineet upolaisnuoria. Joku oli soittanut poliisin paikalle ja minäkin jouduin antamaan henkilötietoni. Usein jo työelämässä olevat paskasakkilaiset olivat koviksia näiden lukio- ja muotinuorten rinnalla, kertoo Mauritz, ”mutta niitä tosi pahoja oli kai vaan 20-30 nuorta, jotka muodostivat sen ydinjoukon”. Muistaakseni nuoriso-ohjaaja Kalevi Perho otti jossakin vaiheessa yhteyttä ja kyseli kiinnostustani vetää nuorisokerhoja, joissa soitettaisiin musiikkia ja myös tanssittaisiin. Kyllä poliisimestari Kukkamäkikin soitteli samoissa asioissa. Kyse oli nimenomaan upolaisten nuorten kiinnostuksen herättämisestä muuhunkin kuin kadulla ja baareissa maleksimiseen.

 

Pois Kaduilta

 Mauritzin ponnistelujen tuloksena syntyi ”Klubi 66” Arvinkadun kerhokeskukseen, Portsaan. Hän toi musiikkimiehen ja kerhon puheenjohtajan ominaisuudessa kotoaan levysoittimen ja levyjä ja porukka alkoi viihtymään. Poliisi tarkkaili paikkaa, lähinnä siksi, etteivät paskasakkilaiset pääsisi häiriköimään. Myöhemmin, avarammat Kuuvuoren tilat avattiinkin oikein hienosti.

- Muistan, kun poliisipäällikkö Kukkamäki tuli pitämään avajaispuhetta valtava paperipino mukanaan. Kuiskasin hänelle, että älä helkkarissa rupea mitään pitkää puhetta näille pitämään - sanot vaan, että ”Tervetuloa”. Niin tapahtuikin ja nuoriso hurrasi, ehkä juuri sen takia, että puhe oli niin ytimekäs.

 

Mauritz Åkerman muistelee myös, kuinka Turkuun tuli toimittajia muualta Suomesta siinä toivossa, että täältä saisi oikean ”West side storyn” lehtiin. Mutta ”oikea” paskasakki oli todella pieni. Tosin  heillä oli nyrkkirautoja ja vieteripamppuja ja he myös kahinoivat milloin missäkin. Toimittajat taisivat vaan olla jo myöhässä, sillä elettiin jo suuren hajaannuksen aikaa. Kaikenlaista tietysti oli tapahtunutkin, puukotuksia ja tappeluita. Kerran poliisi yritti sulkea turkulaiset motoristit Naantaliin tiesululla, mutta Mauritzin mukaan he pääsivät kiertoteitä karkuun. Operaatio oli sikäli turha, että he eivät olleet edes niitä "oikeita" paskiksia.

 

 Monet muutkin turkulaiset nuorisoryhmät ajelivat mielellään moottoripyörillä, kuten Nortoneilla, Royal Enfieldeilla, Arieleilla tai vaikkapa Jawalla. Mauritz itse liikkui ”tupla Jawa zz:lla” ja kokoontui muiden mukana Brahenkadun ”Niksiin”. Upolaiset olivat yleensä omissa porukoissaan ja nojailivat skoottereihinsa (Vespa) tavallisimmin Taidemuseonmäessä.

Mutta ei sitä niin kovaa poikaa oltu kuin voisi kuvitella, ei suoranaisia "paskiksia", vaikka motskareilla liikuttiinkin. Mitään luokkasotaa Mauritzin mukaan ei heidän porukoissaan ylläpidetty.

(Kirjoittajalta: valitettavasti olen hukannut yhden liuskan näistä muistelusta. Uudestakaupungista kävimme nuorina silloin tällöin Turussa tätä kulttuuri-ilmiötä ihailemassa. Liimataisen Keijon MZ- pyörän takaosa tuli tutuksi.